Saara Lång

Saara Lång
Hallituksen varsinainen jäsen, Varapuheenjohtaja, tapahtumavastaava 2019-2020

Olen ratsastanut 9-vuotiaasta asti enemmän tai vähemmän säännöllisesti, ensin ratsastuskoulussa ja myöhemmin niin omilla, kuin lainahevosillakin. Tällä hetkellä sydänkäpysen paikkaa pitää Pinewood Luigi, jonka kanssa tutustuttiin Working Equitationiin eli työratsastukseen vuonna 2018.

Haluan omalta osaltani auttaa ja tuoda lajia tunnetummaksi Suomessa ja niinpä otin vastaan pestin WEFI:n hallituksessa varapuheenjohtajana sekä tapahtumavastaavana.

Ratsastuksen “juju” on mielestäni siinä, että keskustellaan hevosen kanssa ja yritetään yhdessä löytää aina vähän parempaa tasapainoa, missä olisi helpompi kulkea 🙂 Ja että molemmilla on hauskaa!

Tavataan kuluvan vuoden tapahtumissa!

Terhikki Mäkelä

Terhikki Mäkelä
Hallituksen varsinainen jäsen, Sihteeri, tapahtumavastaava 2019-2020

Olen ratsastanut koko ikäni opiskeluaikoja lukuunottamatta. Olen maanviljelijän tytär ja isäni oli hevosmies ja halusi minusta hevostytön, jonka sitten saikin.

Olin 5 vuotias, kun aloiteltiin työhevosilla ja noin 9 vuotias kun isä osti vähän rauhallisemman suomenhevosen, jolla sain itsekseni sitten ratsastella.

Olen harrastanut WE-ratsastusta siitä lähtien, kun se Suomeen rantautui ja ollut siitä kovin innoissani.

Nyt olen hallituksessa ja hoidan sihteerin sekä tapahtumavastaavan töitä.

Pia Sandström

Pia Sandström
Hallituksen varsinainen jäsen, Taloudenhoitaja 2018-2019

Olen 38-vuotias yrittäjä ja kahden lapsen äiti Sipoosta. Olen harrastanut hevosia 8-vuotiaasta asti. Nuorempana kilpailin sekä koulu- että esteratsastuksessa. Nykyään enää kouluratsastuksessa. Minulla on oma hevonen “Poksu” joka on ollut minulla varsasta asti. Perheeseen kuuluu myös kaksi shetlanninponia.

Working Equitationiin olen tutustunut Ami Sunnan kautta n 5 vuotta sitten hänen hevosellaan (kuvassa). Ami myös houkutteli minut mukaan Wefi ry:n perustamiskokoukseen ja sillä matkalla ollaan. Olen hallituksen jäsen ja taloudenhoitaja.

Ami Sunna

Ami Sunna
Hallituksen varsinainen jäsen, Seuratoimintavastaava, sääntöryhmän jäsen 2018-2019

Aloitin ratsastuksen v.69 Lahden Takkulassa. Kun valmistuin 8 vuotta myöhemmin ratsastuksen- ohjaajaksi (B.H.S.A.I), en ole juuri hevosetonta päivää kokenut. Ratsastuksenopettajaksi opiskelin ensimmäisten joukossa Ypäjällä, kun se vihdoin mahdollistui Suomessakin. Parikymmentä vuotta myöhemmin, jälleen ensimmäisten joukossa, osallistuin masterkurssille ja sain täten kansainväliset opettajaoikeudet. Olen kilpaillu kansallisella tasolla este- ja kouluratsastuksessa ja saanut SRL:n hopeamerkin kilpailusuoritusten perusteella. Viimeiset 8 vuotta repertuaariini on kuuluneet myös WE-kurssit, joita olen pitänyt jo lähes 30:lla eri tallilla Etelä-Suomessa!! Olen täydentänyt osaamistani osallistumalla kaikille Suomessa järjestetyille WE-tuomarointi-kursseille ja olenkin tuomaroinut jo useamman WE-kisan!! Olen toiminut 15 viimeistä vuotta itsenäisenä yrittäjänä.

Natalia Trofast

Natalia Trofast
Hallituksen varsinainen jäsen, Tiedotusvastaava, sääntöryhmän jäsen 2019-2020

Rakkaus hevosiin on syttynyt jo lapsena, mutta tosissani pääsin hevosharrastuksen pariin vasta aikuisena. Jos ei lasketa pikkutytön temmellystä ravihevosten hoitajana, niin varsinainen ratsastusurani alkoi noin 8 vuotta sitten Savijärven Kartanon ratsastuskoululla Sipoossa.

Tällä hetkellä saan elää unelmaani hevosten parissa. Oman päivätyön ohella opiskelen hevoshierojaksi Ypäjän hevosopistolla ja huolehdin 15 vuotiaasta kimoherrasta nimeltään Erdogan, alias ”Vellu”.

Vellu, yhdessä omistajansa Ami Sunnan kanssa, ovat johdattaneet minut Working Equitationin pariin. Oli erittäin helppoa ja antoisaa aloittaa WE Vellun rakastaessa lajia! Olemme kilpailleet muutaman kauden  1-tasolla kouluratsastuksessa ja kaudella 2018 korkkasimme ensimmäiset WE harjoituskilpailut ”3-tasolla”.

Laji on upea, siinä ratsukko saa nauttia yhdessä monipuolisesta tekemisestä. Koen saavani lajista koko ajan uusia työkaluja omaan harjoitteluun, mutta ensisijaisen tärkeänä pidän sitä, että WE:n myötä olen oppinut ymmärtämään hevosia paremmin ja sitä kautta myös vaikuttamaan niiden hyvinvointiin.

Pia Vallgren
Hallituksen varajäsen, kilpailuvastaava 2019-2020

Sari Roos

Sari Roos
Hallituksen varajäsen 2018-2019

Ratsastin lapsena 6 vuotta ja sitten pitkän tauon jälkeen aloitin ratsastuksen uudestaan aikuisena vuonna 2002. Aikuisena homma lähti nopeasti lapasesta ja ratsastuskouluissa käynnit vaihtuivat kolmen vuoden jälkeen omaan hevoseen, kun ostin  14 v. kouluratsun, trahkener ruuna Erbenin. Onnellinen kavioliittomme kesti 10 vuotta. 24 vuotiaan vanhan herran lähdettyä vihreille laitumille, piti ottaa vähän happea muutama vuosi ja ratsastin jälleen ratsastuskoulussa. 2017 ostin sitten 4 vuotiaaksi kääntyneen lusitanon, Imponenten, Portugalista. Imponente on ollut ratsutuksessa Portugalissa nyt kaksi vuotta, mutta muuttaa keväällä 2019 viimeinkin Suomeen. Itse osaan vain Working Equitationin perusteet kuten myös Imponente. Nuori hevoseni on todella leikkisä ja utelias, joten WE tulee kuulumaan ohjelmaamme jo senkin takia, että Imponente nauttii kaikesta vaihtelusta ja minä myös!!

Nyt, kun viimein aloitan yhteiselon hevoseni kanssa, niin kiinnostus WE:a kohtaan kasvaa, kun pääsen sitä viimein enemmän harjoittelemaan.

Nähdään!

Tiina Tanska

Tiina Tanska
Hallituksen ulkopuolinen koulutusvastaava

Jaakko Nuotio

Jaakko Nuotio

Pirjo Tani-Koivula

Pirjo Tani-Koivula

Tuija Savolainen

Tuija Savolainen